Vuoden vaihtuessa sitä usein pysähtyy miettimään kuluneen vuoden tapahtumia ja elämänsä suuntaa. Sen sijaan, että vain kuvittaisin tähän postaukseen vuoden 2013 kohokohtia, haluan jakaa teidän kanssanne ajatuksen tästä elämästä.
Olen aina ollut pahimman luokan suorittaja, ja näin jälkikäteen tarkasteltuna musta tuntuu, että tämän vuoden tarkoituksena oli antaa mulle arvokas opetus: "Iloitse joikaisesta päivästä - täällä ollaan vain kerran."
Koko syksyni kului oppikirjojen ja jääkaapin väliä ravatessa. Marraskuun puolivälissä tein ensimmäisen oikeustieteen tenttini avoimessa yliopistossa, ja mun on myönnettävä, että olin unohtanut miten eletään. Myöhään illalla tentin jälkeen matkustin Saloon sukulaisteni luokse, ja tää pieni lomantapainen oli aivan ihana. Pienet asiat näyttivät niin kauniilta! Nautin suunnattomasti Ikea-kalusteiden kokoamisesta, itkin onnesta ilotulitusta katsellessa, enkä muista milloin ruisleipä olisi maistunut yhtä taivaalliselta, kuin kynttilän valossa rakkaiden ihmisten seurassa. Tuntui, kuin olisin herännyt eloon kolmen kuukauden kooman jälkeen.
Eräänä marraskuun iltapäivänä selailin vanhoja lehtiä, ja mieleeni painui juttu Timo Sarpanevasta (Avotakka 11/12, Pirkko Vekkeli). Olen aina ihaillut Sarpanevan taiteellista nerokkuutta, mutta nyt ihailen häntä myös ihmisenä.
"Kynttilän muoto on hetkellinen. Sen elämänä on
kuluttaa itsensä loppuun ja lahjoittaa valoa.
Tuhansien vuosien perspektiivistä tarkasteltuna lähes kaikki muodot
ovat hetkellisiä.
Elämä ja aika opettavat rakastamaan välitöntä, kulumassa olevaa
nykyetkeä.
Kukaan ei tiedä elämänsä kestoa, mutta jokaisen on
elettävä hetkestä hetkeen kuin liekki,
ympäristöään valaisten ja lämmittäen."
-Timo Sarpaneva-
Varmasti jokainen kokee joskus elämänsä jatkuvana suorittamisena. Joskus ajattelen, että nyky-yhteiskunnassa ihmisarvoa näytetään mitattavan ihmisen koulutustasolla ja tehokkuudella: Kaikkea pitäisi osata, jaksaa ja ehtiä tehdä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että välillä on hyvä pysähtyä vetämään rauhassa henkeä. Silloin huomaa kaiken sen kauniin ja tärkeän, mitä elämä pitää sisällään.
Vielä joulukuun alussa stressasin tenttituloksista sekä kurssin myötä mahdollisesti hukkaan heitetystä ajasta ja rahasta, mutta nyt olen vain kiitollinen menneestä syksystä. Vaikka pääpaino olikin luvuista stressaamisessa, marraskuun lopulla kokemani "eloon herääminen" oli jotakin aivan uskomatonta!
Timo Sarpanevan vertaus ihmiselämän ja kynttilän verrannollisuudesta sai mut osaltaan pohtimaan mitä elämältäni haluan. Toki haluan opiskella itselleni hyvän ammatin (oikeustieteen- tai joltakin aivan muulta alalta!), mutta sitäkin enemmän haluan elää itseni näköisen elämän, ja omalla asenteellani tuoda iloa ja onnea myös toisten ihmisten elämään.
KIITOS, VUOSI 2013!
